Huippumalli Beverly Johnson on kertonut, miten piti hoikan ulkomuotonsa yllä 70-luvulla.
Huippumalli Beverly Johnson, 71, paljasti Page Sixin haastattelussa, että jäi 1970-luvulla koukkuun huumeisiin, kun eli pääosin kokaiinilla ja söi viikossa kulhollisen riisiä ja kaksi kananmunaa. Hän oli ensimmäinen musta nainen, joka pääsi Voguen kanteen 50 vuotta sitten vuonna 1974.
Alla olevassa kuvassa Beverly Johnson on Voguen kannessa vuonna 1974.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Muotialan sisäpiiriläiset kehottivat 70-luvulla Johnsonia näyttämään mahdollisimman laihalta kuvauksia varten.
– Meille uskoteltiin, ettei kokaiini aiheuta riippuvuutta. Emme tienneet, että kokaiini aiheuttaa riippuvuutta. Kaikki käyttivät huumeita aikoinaan, mutta etenkin mallit käyttivät kokaiinia, koska emme syöneet. Muistan syöneeni kaksi kananmunaa ja kulhollisen ruskeaa riisiä viikossa. Vapisin taksissa ja sanoin, että pysäytä, koska minun on saatava pussi M&M-karkkeja. Emme syöneet, ja joka kerta kun tulit töihin, niin he ikään kuin onnittelivat sinua laihuudestasi. Kukaan ei oikeastaan kertonut sinulle totuutta, Johnson kertoi.
Johnson sanoi ymmärtäneensä tilanteensa vasta, kun hänen huolestunut äitinsä pakotti hänet eräänä päivänä nousemaan kylpyammeesta ja katsomaan itseään peilistä.
– Se oli ensimmäinen kerta, kun näin luideni katsovan minuun päin. Se oli minulle suuri herätys.
Johnson on nyt ollut raitis nyt yli 50 vuotta.
Alla olevassa lehden kannessa Beverly Johnson on vuonna 1975.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Hän esittää tällä hetkellä Beverly Johnson In Vogue -teatteriesitystään, jossa hän esiintyy yksin. Esityksessä hän puhuu malli- ja näyttelijänurastaan, perheestään, rakastajistaan ja varttumisestaan Buffalossa, New Yorkissa, sekä osoittaa kunnioitusta legendaarisille naisille. Esitys on nähtävillä 59E59-teatterissa, New Yorkissa, 4. helmikuuta asti.
Lähde: Page Six
Uusimmat
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
Lataa lisää