HS: Presidentti Niinistö ei poikkeuksellisesti armahtanut yhtäkään rikoksesta tuomittua

Presidentti Sauli Niinistö on hylännyt kaikki rikoksesta tuomittujen armahdusanomukset tänä vuonna, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Lehden mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta ainakin vuosikymmeniin, kun presidentti ei armahda kalenterivuoden aikaan ketään.

Niinistö on käyttänyt armahdusoikeuttaan vähemmän kuin aikaisemmat presidentit. Tänä vuonna hän antoi kielteisen päätöksen viidellekymmenelle hakijalle.

Presidentti korostaa, että armahdusharkinnassa ei arvioida uudelleen itse rikosta tai rangaistusta.

–  Olen käyttänyt armahdusoikeutta tilanteissa, joissa joko rikoksesta tuomitun henkilön tai hänen perheensä olosuhteissa on tapahtunut erityisen merkittävä muutos, presidentti sanoo lehdelle.

Helsingin Sanomien mukaan myöskään korkein oikeus ei olisi armahtanut yhtäkään tämän vuoden hakijoista. Korkein oikeus antaa lausunnon presidentin päätöksen pohjaksi.

Lue myös:

    Uusimmat