Varakkaiden asiakkaiden sijoituksia houkutellut sijoitusyhtiö Ermitage Partnersin toiminta on siirtynyt poliisin selvitettäväksi, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden mukaan Finanssivalvonta (Fiva) on tehnyt yhtiöstä tutkintapyynnön, aiheena sijoituspalvelurikos.
Sijoituspalvelurikokseen voi syyllistyä jos tarjoaa sijoituspalvelua ilman viranomaisen antamaa lupaa.
Ermitage Partners kertoi aiemmin tänä vuonna keränneensä suomalaisilta sijoittajilta yli miljardin euron sijoitukset, jotka on ohjattu eteenpäin ulkomaisille varainhoitajille.
Yrityksen toiminta ei kuitenkaan ole ollut Suomen viranomaisten valvonnassa. Finanssivalvonta kielsi kesäkuussa yhtiötä tarjoamasta sijoituspalveluja ilman toimilupaa.
Sijoitusyhtiön asianajaja ilmoitti HS:lle, että mahdollinen rikosepäily kiistetään ja että yhtiön vastuuhenkilöt eivät ole tietoisia esitutkinnan käynnistymisestä.
Yhtiö on valittanut Fivan kieltopäätöksestä ja katsoo, ettei se ole tarjonnut Suomessa sijoituspalveluja vaan ainoastaan toiminut välittäjänä.
Uusimmat
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
Lataa lisää