Hovioikeus: Juristi kavalsi lähes miljoona euroa kuolinpesästä – hankki rahoilla hevostilan ja laskutti liikaa vuosia
Helsingin hovioikeus on tuominnut perinnönjakoa hoitaneen juristin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen törkeästä kavalluksesta.
Hovioikeus katsoo juristin siirtäneen vuosien ajan omaan varallisuuspiiriinsä ja perinnönjaon ulkopuolisille ihmisille yhteensä yli 970 000 euroa kuolinpesän varoja. Hovioikeuden perjantaina antaman tuomion mukaan juristi ei ollut hoitanut tilitysvelvollisuuttaan eikä ollut siirtänyt varoja oikein perilliselle.
Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin katsonut juristin syyllistyneen ainoastaan törkeään kiskontaan pienemmän rahasumman osalta, mutta hovioikeus kovensi tuomiota.
Oikeus: Perusteetonta rahojenkäyttöä
Kuolinpesän rahaepäselvyyksien taustalla on omaisuus, jonka vuonna 2012 kuollut varakas nainen jätti jälkeensä. Käräjäoikeuden tuomion mukaan naisen omaisuus oli tuolloin noin neljän miljoonan euron arvoinen, ja siitä suurimman osan oli määrä mennä hänen kahdelle lapselleen.
Toinen lapsista palkkasi sittemmin syytteeseen joutuneen juristin hoitamaan omaa osuuttaan kuolinpesästä. Hovioikeuden tuomion mukaan juristilla oli kymmenen vuoden sopimus hoitaa perintöosuutta.
Hovioikeuden mukaan juristi käytti asiakkaansa varoja tavoilla, joihin niitä ei ollut tarkoitettu. Täysin perusteetta juristi laskutti hovioikeuden mukaan pesää noin 150 000 eurolla. Lisäksi hän oli muun muassa ostanut auton ja myöntänyt asiakkaansa nimissä yli 200 000 euron korottoman lainan omistamalleen yhtiölle, jotta yhtiö voisi hankkia hevostilan, tuomiossa kerrotaan.
Tuomion mukaan juristi oli myös hankkinut päämiehensä rahoittamana yli 50 000 euron hintaisen hevosen, jota käytti hänen lähiomaisensa. Vaikka juristin asiakas oli sinänsä hyväksynyt sijoittamisen hevosiin, oli rahajärjestely hovioikeuden mukaan tehty tavalla, joka siirsi varoja pois asiakkaan ulottuvilta.
Lisäksi juristi oli tuomion mukaan kirjoittanut satojentuhansien eurojen edestä lahjashekkejä päämiehensä rahoilla sekä pimittänyt pesältä kiinteistökaupoista saatuja varoja.
Perillinen lopulta irtisanoi sopimuksen vuoden 2017 alussa ja teki juristista rikosilmoituksen.
Vetosi asiakkaan pitkään sopimukseen
Hovioikeudessa juristi kiisti syyllisyytensä ja vetosi asiakkaan kanssa tehtyyn pitkään sopimukseen. Hovioikeus kuitenkin arvioi, että sopimus oli irtisanottavissa ja että juristin olisi pitänyt viimeistään vuonna 2018 tilittää asiakkaalleen takaisin rahat, jotka hänen haltuunsa oli uskottu.
Helsingin hovioikeus arvioi, että juristi Timo Tapani Riskala, 79, syyllistyi yli kuusi vuotta kestäneeseen törkeään kavallukseen. Sen mukaan oikeudenmukainen rangaistus teosta olisi ollut kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta vankeutta, mutta Riskalan korkean iän vuoksi sitä kohtuullistettiin kolmella kuukaudella.
Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan asiakkaalleen aiheuttamansa yli 971 000 euron vahinko korkoineen.
Uusimmat
-
11:58
Jyrähdys romaneja syrjineelle poliisille: Kaikkien poliisien sisäistettävä, että etninen profilointi on kielletty
-
11:51
MasterChef Suomi -kauden voittaja selviää – tässä ovat finalistit
-
11:49
Venäjän puolustusministeriön lahjusskandaali paisuu
-
11:31
Tiedätkö, mitä "laudatur" oikeasti merkitsee?
-
11:27
Nyrkkeilijä kuoli traagisesti kehään – Tyson Furylta karu viesti: "Siitä meille maksetaan"
-
11:24
Näin Helsinki viesti oppilaille ja huoltajille tietomurrosta – jo vuosia sitten koulussa olleiden tietoja on myös voinut vuotaa
-
11:18
Olkiluoto 3:n vuosihuolto viivästyy – jälleen
-
11:04
THL:stä lähtee yli 200 ihmistä – lähes sata irtisanotaan
-
10:59
Pitääkö parsa kuoria? Ruotsalaiskokilta tärkeä muistutus
-
10:36
Meteorologi Liisa Rintaniemi siitepölyallergikoille: "Näyttäisi tulevan pahat viikot" – katso kuukausiennuste
-
10:33
Tappara hankki SM-liigajoukkueen kapteenin riveihinsä
-
10:25
EU teki virallisen valituksen Euroviisuista
-
10:16
Putinin Kiinan-vierailun ajankohta tarkentui – tapaa Xi:n jo tällä viikolla
-
10:12
10/10! Vuoden parhaan ylioppilaan tulos häkellyttää
-
10:11
Suomalaislupaus hirmuisessa maalivireessä – taas hattutemppu Pohjois-Amerikassa!
-
10:08
"Kuin tilaisit Netflixin vuodeksi": Meppiehdokkaat laittoivat suomalaisten maksut EU:lle mittasuhteisiin
-
10:00
Missä ovat Jesse Puljujärven tehot? Olli Jokinen peräänkuuluttaa realismia: "Pisteet ovat plussaa"
-
09:44
Suomessa lahjasoluhoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa kaksi vuotta – tässä syy
-
09:34
Rakenteilla ollut 14-kerroksinen parkkitalo sortui vilkkaalle autotielle Intiassa – video tallensi
-
09:24
Kuka teki tietomurron Helsingin kaupunkiin ja miksi? Asiantuntija ei usko, että kyse on siitä maasta, jota epäillään aina ensin
-
Lataa lisää