Hirmumyrsky Julia surmasi ainakin 26 ihmistä Keski-Amerikassa
Keski-Amerikassa ainakin 26 ihmistä sai surmansa hirmumyrsky Julian riehuttua alueen maissa viikonvaihteessa.
El Salvadorissa viiden sotilaan on kerrottu kuolleen, kun seinä kaatui suojaa myrskyltä etsineiden sotilaiden päälle. Yhteensä maassa on raportoitu kymmenen kuolemantapausta, ja lisäksi noin tuhat ihmistä joutui lähtemään kodistaan väliaikaiseen suojaan.
Hondurasissa paikallinen pormestari on kertonut kahden ihmisen kuolleen veneen kaaduttua Julian myrskytessä. Yksi ihminen on kateissa.
Guatemalassa kuolemantapauksia on yhteensä 14. Uhreista kahdeksan tuli talossa, joka sortui maanvyörymässä. Kaksi ihmistä on kateissa hävittyään tulvaveden matkaan.
Nicaraguassa Julian on kerrottu aiheuttaneen tulvaveden nousun tuhansiin koteihin ja tuhonneen myös kattoja.
Julia iski Nicaraguaan ykköskategorian hurrikaanina sunnuntaina, minkä jälkeen se heikkeni matkan varrella myrskyluokitukseen.
Vuonna 2020 hurrikaanit Eta ja Iota tappoivat Keski-Amerikassa ainakin 200 ihmistä ja aiheuttivat miljoonien dollarien vahingot.
Asiantuntijoiden mukaan ilmasto tekee myrskyistä ja hurrikaaneista aiempaa voimakkaampia ja kasvattaa niiden mukanaan tuomaa sademäärää.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää