Matias Pajula kiisti syytteen. Hänen mukaansa yhdyntä tapahtui yhteisymmärryksessä.
Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kokoomuksen helsinkiläisvaltuutetun Matias Pajulan, 25, raiskaussyytteen. Käräjäoikeuden mukaan Pajulan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily, ja se päätyi hylkäämään syytteen.
Syyttäjän mukaan Pajula ja asianomistaja olivat olleet viettämässä iltaa samassa paikassa ja juoneet molemmat väkevää alkoholia.
He päätyivät Pajulan asunnolle, missä nainen oli syyttäjän mukaan voimakkaasti päihtynyt ja huonovointinen. Syyttäjän mukaan Pajula aloitti yhdynnän ja jatkoi sitä siitä huolimatta, että nainen nukahti useamman kerran. Yhdyntä oli syyttäjän mukaan osin suojaamaton.
Syyttäjän mukaan naiselle aiheutui teosta kipua, mutta päihtymys- ja unitila estivät häntä reagoimasta tilanteeseen.
– Syytteen mukaan raiskaus on siis tapahtunut käyttämällä hyväksi asianomistajan unitilasta johtuvaa tiedottomuutta tai humalatilasta johtuvaa muuta avutonta tilaa, jonka johdosta asianomistaja on ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, sanotaan oikeuden julkisessa selosteessa.
Pajula kiisti syytteen. Hänen mukaansa yhdyntä tapahtui yhteisymmärryksessä.
– Pajulan kertomuksen mukaan asianomistaja oli ollut koko seksin harjoittamisen ajan hereillä ja osoittanut toiminnallaan olevansa mukana seksuaalisessa kanssakäymisessä eikä humalan takia avuttomassa tilassa.
Psyykkisiä oireita
Oikeus katsoi, että Pajulan kertomusta tuki se, että nainen oli seuraavana päivänä ollut iloinen ja kertonut harrastaneensa seksiä Pajulan kanssa. Tästä ristiriidassa oli oikeuden mukaan kuitenkin naiselle aiheutuneet psyykkiset oireet.
– Käräjäoikeuden mukaan ei ollut kuitenkaan poissuljettua, etteikö asianomistajalle ollut voinut aiheutua sanottua psyykkistä oireilua hänen olosuhteensa huomioon ottaen, vaikka seksin harjoittaminen olisi tapahtunut humalasta huolimatta yhteisymmärryksessä, oikeus toteaa.
Oikeuden mukaan asiassa ei näytetty, että nainen olisi ollut tiedottomassa tilassa.
– Todisteiden ja todistajan kertomuksen perusteella on selvitetty, että asianomistajan käsitys tiedottomuudestaan oli tarkentunut hänen käsitellessään asiaa vajaan vuoden kuluttua tapahtumasta, minkä johdosta asianomistajan muistikuvia ja kertomusta tältä osin ei voitu pitää täysin luotettavina.
Naisen kuitenkin katsottiin olleen lain tarkoittamassa avuttomassa tilassa. Tästä näyttönä olivat todistajien kertomukset hänen humaltumisestaan.
Käräjäoikeuden mukaan sekä syyttäjän että Pajulan näyttöön liittyi tiettyjä epävarmuustekijöitä. Oikeuden mukaan oli kuitenkin mahdollista, että yhdyntä oli tapahtunut yhteisymmärryksessä.
– Esitetyn näytön perusteella käräjäoikeus on pitänyt mahdollisena, että asianomistaja ei ole ollut seksin harjoittamisen aikana niin humalassa, etteikö olisi kyennyt muodostamaan ja ilmaisemaan tahtoaan vaan että seksin harjoittaminen on tapahtunut Pajulan kertomin tavoin yhteisymmärryksessä.
Lue myös: Näin Orpo kommentoi kokoomuspoliitikko Matias Pajulan raiskaussyytettä: "Hyvin ikävä oli uutinen"
Juttua päivitetty kauttaaltaan 14.3.24 klo 15.21.
Uusimmat
-
19:01
Miten näpyttelet tekstiviestin? Tapa saattaa paljastaa ikäsi
-
19:01
Veikkaus on käytännössä jo menettänyt monopoliaseman verkossa – tämä kaikki voi pian muuttua
-
18:57
Michael Schumacherin omaisuutta myytiin miljoonilla euroilla – huutokaupassa erikoinen käänne
-
18:36
Biden on menettämässä tärkeitä äänestäjiä Gazan tilanteen vuoksi: "En välitä vaikka kuolisit!"
-
18:16
Välikysymyskeskustelu kuumensi tunteita: "Ei talous lähde kasvuun kahta kättä roikottamalla"
-
18:11
Olympiaurheilija käytti humalaan juottamaansa nuorta seksuaalisesti hyväksi – elinikäinen toimintakielto
-
18:11
Presidentti Stubb tuomitsee jyrkästi Slovakian pääministeriin kohdistuneen hyökkäyksen
-
18:10
Nainen löytyi hukkuneena Lestijärvellä
-
18:02
Slovakian pääministeri taistelee hengestään salamurhayrityksen jälkeen – edessä kriittiset tunnit
-
18:01
Jukka Jalonen yllättyi MM-kisojen häkellyttävästä käänteestä – "Ei olisi tullut mieleenkään!"
-
17:57
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän "villeihin" takseihin – näin kävi
-
17:55
Tuhkimojoukkue varmisti Mestarien liiga -paikan – sitä ollaan viemässä pois
-
17:46
Oikeuskansleri edellyttää yhä useita muutoksia käännytyslakiin
-
17:45
Kuningas Charlesin uusi muotokuva sai täystyrmäyksen
-
17:33
Viini paljastui vedeksi Alkossa
-
17:27
Jymy-yllätys! Maajussi-Ville ja maajussi-Pinja viihtyvät yhdessä: "Kevättä on rinnassa"
-
17:26
Iisalmessa kiväärillä ampunutta poikaa epäillään tapon yrityksestä
-
17:25
Orpo kommentoi MTV:lle Slovakian pääministerin ampumista: "Toivottavasti hän selviää"
-
17:18
Snookersuuruus Dene O'Kane kuollut traagisen onnettomuuden seurauksena
-
17:17
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
Lataa lisää