Helena Ahti-Hallberg on myös poikansa tanssinopettaja – Emil kokee olleensa aikoinaan hieman vaikea
Tanssija-koreografit Helena Ahti-Hallberg ja Emil Hallberg ovat toisilleen paitsi äiti ja poika, myös opettaja ja oppilas sekä kollegoita.
Tanssija-koreografeilla Helena Ahti-Hallbergilla ja Emil Hallbergilla on monta erilaista suhdetta.
– On äiti ja poika -suhde, joka liittyy kotiin ja arkeen. Sitten on kollegasuhde töissä. Minusta on ihanaa, että voin jakaa työasioita ja puhua oppilaista tai suunnitella projekteja. Riippuen siitä, missä olemme, niin suhteemme on aika erilainen. Sen lisäksi olen vielä Emilin tanssinopettaja, eli on opettaja-oppilas-suhde vielä kolmantena, Helena kertoi Huomenta Suomessa 2. maaliskuuta.
Emilin mielestä eniten vuosien varrella kehittynyt suhde on juuri opettaja-oppilas-suhde.
– Olin aikoinaan ehkä hieman vaikea, Emil myönsi.
– Sinusta on tullut valmennettava. Siinäkin voi kehittyä, Helena jatkoi.
Emil on oppinut elämästä äidiltään erityisesti yhden asian.
– Katso jokainen ovi läpi, Emil vastasi hetken mietittyään.
Helena taas yrittää oppia pojaltaan koko ajan enemmän.
– Yritän oppia sitä, ettei kaiken tarvitse olla niin säntillisesti ja järjestelmällisesti. Emil on selkeästi meidän perheemme taiteilijatyyppi, ja minulla on järjestelmällinen tapa tehdä asioita. Ehkä opimme koko ajan toinen toisiltamme, Helena jatkoi.
Helena ja Emil ovat työstäneet viime aikoina yhdessä Tanssien Tähtiin Show’n kiertuetta, joka alkaa 7. maaliskuuta Turusta. Show kertoo tarinan elämän eri vaiheista aina kuolemaan saakka.
Katso yllä olevalta videolta, mitä ammattia kohti Helena Ahti-Hallberg työnsi poikaansa Emil Hallbergia.
Alla olevalta videolta voit katsoa haastattelun kokonaisuudessaan.
Uusimmat
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
Lataa lisää