Hallitus tukemassa suuripäästöisiä autoja 50 miljoonalla eurolla: "Ehkä vähän erikoinen linjaus"
Uusien autojen myynti on ollut poikkeuksellisen pahasti jäässä. Käytettyjen autojen kauppa sen sijaan käy kuumempana kuin pariin vuoteen.
Elokuussa rekisteröitiin runsaat 7 800 uutta henkilöautoa, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa, Autoalan Tiedotuskeskus kertoi perjantaina. Vuoden alusta uusia autoja on myyty noin yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Valoa tunnelin päässä ei ole kuitenkaan vielä sytytetty. Esimerkiksi uusien autojen asiakastilaukset ovat tänä vuonna jäämässä noin puoleen normaalista tasostaan.
Ensi vuonna uusien autojen rekisteröintien määrän ennakoidaan sukeltavan noin 80 000 henkilöautoon, mikä olisi alin rekisteröintimäärä koko 2000-luvulla.
Käytetyt autot menevät kaupaksi
Käytettyjen autojen myynti kasvoi autoliikkeissä kuutisen prosenttia viime vuoden elokuuhun, mikä tekee elokuusta 2023 kovimman kuukauden käytettyjen autojen myynnissä peräti kahteen vuoteen. Viimeksi tätä enemmän käytettyjä autoja on mennyt kaupaksi elokuussa 2021.
Vaihtoautokauppaa on autoliikkeissä tammi-elokuussa käyty noin 5,5 prosenttia vilkkaammin kuin viime vuonna.
Hallitus haluaa tukea suuripäästöisiä autoja
Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio vieraili torstaina Maikkarin Viiden jälkeen -ohjelmassa kertomassa, mitä mieltä autoalalla ollaan hallituksen julkisuuteen nousseista suunnitelmista. Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin hallituksen kaavailevan veronkevennyksiä vanhemmille keski- ja suuripäästöisille autoille.
– Näin vaihtuvat tuulet. Tässä on ilmastotalkoita tehty ja liikenteen päästötavoitteita yritetty saavuttaa. Eihän tämä sitä tietenkään muuta, mutta on se ehkä vähän erikoinen linjaus laittaa 50 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa siihen, että tuetaan vanhojen suuripäästöisten autojen hankintaa tai pitoa, Kallio hämmästelee.
Muutoksilla on tarkoitus vaikuttaa myös polttoaineen pumppuhintaan.
Kuinka paljon ajoneuvovero kevenee vuodessa hallituksen toimenpiteiden seurauksena? Miten muutos voi näkyä autokaupassa; alkavatko vanhat dieselautot taas kelvata ostajille? Paljonko polttoaineen litrahinta halpenee? Katso yllä olevalta videolta.
Katso alta, millaisia vaihtoehtoja vaihtoautoliikkeestä löytyi toimittajan seuraavaksi autoksi.
Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus
Uusimmat
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
Lataa lisää