Golfari teki harvinaisen ratkaisun kesken Mastersin – nousi voittotaistoon: "Päätin tehdä täyskäännöksen"
Yhdysvaltalaispelaaja Collin Morikawa teki rohkean ratkaisun kesken golfin arvostetun Masters-turnauksen ja vaihtoi putteriaan ensimmäisen kierroksen jälkeen. Päätös on tuonut tulosta, sillä Morikawa on noussut kilpailussa kolmen kierroksen jälkeen toiseksi yhteistuloksella –6.
Maailmanlistan kärkipelaaja Scottie Scheffler johtaa kilpailua yhteistuloksella –7. Yhdysvaltain Max Homa (–5) on kolmantena, ja myös Ruotsin Ludvig Åberg on hiipinyt hyvälle iskuetäisyydelle neljänneksi (–4).
Mailan vaihtaminen ei sinänsä ole golfammattilaisille harvinaista, mutta Morikawan päätös oli varsin poikkeuksellinen, sillä hän teki sen kesken major-turnauksen.
– Tulin tänne heikossa puttivireessä, enkä tuntenut oloani luottavaiseksi putterini kanssa. Päätin tehdä täyskäännöksen, ja uusi maila on tuntunut erittäin hyvältä. Onneksi minulla oli varavaihtoehto. Olen putannut samanlaisella mailalla aiemminkin. Tämä tuntui paluulta vanhoihin aikoihin, Morikawa kuvaili.
Morikawa on voittanut urallaan kaksi arvoturnausta, PGA-mestaruuskilpailun vuonna 2020 ja Britannian avoimet vuonna 2021. Kärkinimi Schefflerillä on voittokokemus juuri Mastersista kahden vuoden takaa.
– Viimeiset pari vuotta ovat olleet minulle hankalia. Tulosten puolesta minulla ei ole ollut hauskaa, mutta on ollut hauskaa oppia enemmän lajista ja itsestäni, Morikawa sanoi.
Monet pelaajat olivat kolmannella kierroksella pinteessä Augustan haastavalla kentällä. Muun muassa Tiger Woods romahti tuloslistalla 30 pykälää, kun hän käytti kierrokseensa 82 lyöntiä (+10). Sijaa 52 jakava Woods teki turnauksessa aiemmin historiaa, sillä hän ylsi Mastersissa jatkokierroksille ennätyksellisesti jo 24. kerran peräkkäin.
Kilpailun viimeinen kierros alkaa Suomen aikaa myöhään iltapäivällä. Kärkipelaajat aloittavat kierroksen iltayhdeksän jälkeen.
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää