Yhtiön mukaan eläkerahastojen sijoitusten hyvä tila lieventänee suuresta velkataakasta ja väestön ikääntymisestä aiheutuvia riskejä.
Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings on pitänyt Suomen luokituksen ennallaan toiseksi parhaassa AA+-luokassa. Suomen vahvuuksina pidetään muun muassa hallinnon toimivuutta, euroalueen jäsenyyttä ja eläkerahastojen sijoitusten hyvää tilaa.
Fitch arvioi Suomen talouden supistuneen viime vuonna 0,5 prosentilla. Muutoksen taustalla on Fitchin mukaan muun muassa maailmanlaajuisesti heikko kysyntä sekä aiempaa korkeampien korkotasojen vaikutukset kulutukseen ja investointeihin.
Luottoluokittaja odottaa vuodelta 2024 vain vaatimatonta 0,3 prosentin elpymistä. Arvioon vaikuttavat heikko siirtymävaikutus sekä haasteet muun muassa rakentamisen ja teollisuuden aloilla.
Fitch arvioi kotimaisen kysynnän elpyvän vähitellen reaalipalkkojen noustessa.
Luottoluokittaja ennustaa kasvun palautuvan 1,6 prosenttiin vuonna 2025, kun viennissä ja investoinneissa nähdään elpymistä. Osittain mahdollisen muutoksen uskotaan heijastelevan laajaa vihreiden investointihankkeiden portfoliota.
Alijäämä kasvaa edelleen
Fitch ennustaa Suomen julkisen talouden alijäämän kasvavan tänä vuonna 3,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta (BKT). Kasvu on yhtiön mukaan linjassa hallituksen budjettiennusteen kanssa. Viime vuoden alijäämän Fitch arvioi olleen 2,4 prosenttia BKT:stä. Muutos heijastaa Fitchin mukaan ennakoitua heikompaa verotulojen kasvua ja korkeampia menoja.
– Petteri Orpon (kok.) hallitus astui virkaan viime vuonna suunnitelmilla julkisen talouden mielekkääksi vakauttamiseksi, mutta heikompi makrotilanne on lisännyt riskejä ja saattaa pakottaa joidenkin toimenpiteiden lykkäämiseen, Fitch arvioi verkkosivuillaan julkaistussa raportissa.
Vuonna 2025 Fitch uskoo alijäämän kaventuvan maltillisesti 3,2 prosenttiin BKT:stä, kun talouskasvun odotetaan kiihtyvän ja säästötoimenpiteiden purevan.
Väestön ikääntyminen heikentänee kasvua
Fitch arvioi julkisen velan nousseen viime vuonna ennätyskorkeaksi ja nousevan edelleen.
– Fitchin näkemyksen mukaan hallituksen vakauttamissuunnitelmien pitäisi hidastaa julkisen velan kasvua, mutta velkasuhteen vakauttamiseksi keskipitkällä aikavälillä tarvitaan lisää vakauttamistoimenpiteitä, mahdollisesti useamman kuin yhden vaalikauden aikana, raportissa kerrotaan.
Suomen potentiaalista kasvua heikentävät Fitchin mukaan rakenteelliset tekijät, kuten väestön ikääntyminen ja alhainen tuottavuuden kasvu. Yhtiön mukaan merkittävät eläkevarat kuitenkin lieventänevät suuresta velkataakasta ja väestön ikääntymisestä aiheutuvia riskejä.
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää