Salkkareista julkisuuteen tutuksi tullut näyttelijä Jasmin Hamid viettää parhaillaan laatuaikaa pienen viisikuukautisen esikoisensa kanssa.
Lotto-juontajana ja näyttelijä tunnettu Jasmin Hamidsai esikoispoikansa viisi kuukautta sitten. Sukeltaminen äitiyteen on sujunut hyvin ja arki pienokaisen kanssa sujuu loistavasti.
– Äitiys on ollut yllättävän luonnollista. Pelkäsin, että tämä olisi paljon rankempaa. Tämä on ollut aivan mahtavaa, Hamid kuvailee.
Tuore äiti puhuu pienokaiselleen tataarin kieltä.
– Se on oma äidinkieleni. Haluan periyttää kulttuuritaustaani. Puhun tataaria ja hänen isänsä puhuu sitten suomea.
Äitiyteen sukeltaminen on ollut naiselle helppoa ja pienokainen kulkeekin mukana myös tähden työpaikalle rikossarja Sorjosen kuvauksiin.
– Kuvauksia ei ole ollut joka päivä. Se vaatii silti paljon järjestelyjä, koska hän on täysimetyksellä. Vauva on ollut kuvauksissa aina mukana.
Sarjan lisäksi nainen on Helsingin kaupunginvaltuutettu, sekä kirjoittaa Hyvän päivän varalle -sijoitusblogia. Salkkareiden aktiiviset fanit eivät ole kuitenkaan unohtaneet tähteä.
– Somessa kysellään, että milloin palaan Salkkareihin. En usko, että palaan. Se oli kyllä todella hauskaa aikaa ja monet lämpimät muistot jäivät siitä.
Uusimmat
-
09:21
Sisarvaimot-sarjasta tutun ex-parin 25-vuotiaana kuolleen pojan vahvistettiin tehneen itsemurhan
-
09:15
Laihdutuslääke Ozempicista uusi suotuisa havainto – voisi "muuttaa kaiken"
-
09:12
Sotahistorioitsija lyttää Putin-uutisoinnin: "Värinää ja tärinää – toivotaan toivotaan"
-
09:03
Jukka Jalonen jyrähti MM-kisojen erikoisista kulissikäänteistä – Leijonien suuntaan napakka viesti: "Helvettiin ja nopeasti!"
-
08:59
"Rakkaus kuuluu kaikille" – kirkolliskokous pui piispojen esitystä kahdesta avioliittokäsityksestä
-
08:57
Naisleijonat jatkaa tutussa komennossa
-
08:36
Olkiluoto 3 tuottaa taas sähköä
-
08:20
Leijonat-vahdeista yksi ehti tilata uuden maskin MM-kisoihin: "Modernia ja retroa"
-
08:15
Windows95man Voguessa: "Alastomuus on minulle luonnollista"
-
08:13
PS pysyy kannassaan: Yleltä pois 25 prosenttia – "Realiteetit valjenneet"
-
08:00
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
07:45
Kuin kaksi marjaa! Näky Coloradon vaihtopenkillä naurattaa NHL-faneja
-
07:40
Granaattiomenan kuoriminen siististi on mahdollista – katso näppärä tekniikka
-
07:10
Professori: Ikääntyvien hoivamenot eivät ole todellinen uhka kansantaloudelle
-
07:08
Kansainvälinen tuomioistuin koolla jälleen Gazan sodan tiimoilta – Etelä-Afrikka vaatii oikeutta kieltämään Israelin etenemisen Rafahiin
-
06:45
Video: Ukraina pääsi kohutun venäläisen "kilpikonnatankin" ihon alle
-
06:41
Mikko Rantanen nousi harvalukuiseen ja legendaariseen joukkoon – Colorado onnistui pakkoraossa
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
Lataa lisää