Estonia-turman pääselvittäjä Kari Lehtola on kuollut 80 vuoden iässä

Estonia-turman tutkijana suomalaisten muistiin jäänyt onnettomuustutkija Kari Lehtola on kuollut. 80-vuotias Lehtola kuoli STT:n tietojen mukaan sunnuntaina.

Kari Lehtola kantoi Suomen osalta myös keskeisen tiedotusvastuun syyskuun 1994 laivaturmasta, jossa menetti henkensä 852 ihmistä. Kuolonuhreista kymmenen oli suomalaisia.

Katso videolta, kun Kari Lehtola muistelee traagista Estonian onnettomuutta. 

Lehtola johti Estonian onnettomuuden tutkijalautakuntaa. Muutama vuosi myöhemmin hän ryhtyi johtamaan Onnettomuustutkintakeskusta.

Lehtolan ensimmäiset muistikuvat Estonian onnettomuudesta vuonna 1994 olivat vielä 20 vuotta myöhemmin selkeät. Lehtola kertoi STT:lle soittaneensa kollegalleen, että pahin oli nyt tapahtunut.

– Meillä oli erilaisia suuronnettomuuksia tutkiessamme sellainen kauhukuva, että jonain päivänä ruotsinlaiva kaatuu tai törmää toiseen laivaan ja uppoaa ja kuolleita tulee sadoittain. Karmeimmat uhkakuvat kävivät Estonian kohdalla toteen.

Tyytyväinen turman tutkintaan

Viisi vuotta sitten Lehtola arvioi, ettei Estonian kaltaista onnettomuutta voisi enää tapahtua. Laivat ovat hänen mukaansa kehittyneet, eikä esimerkiksi keulavisiirejä enää juuri käytetä.

Estonian turman keskeinen syy oli keulavisiirin pettäminen.

Samassa haastattelussa Lehtola kertoi olevansa tyytyväinen Estonian onnettomuuden tutkintaan. Vain pieniä asioita olisi hänen mukaansa voitu tehdä tutkinnassa toisin.

Kari Lehtola sai myöhempinä vuosina huomata, että hyvin moni suomalainen tunnisti hänet.

– Junassa ei voi ravintolavaunuun mennä ilman, että joku kysyy jotain. Vastailen kyllä ihan mielelläni, hän sanoi.

Onnettomuustutkija ei myöskään alkanut arkailla laivalla matkustamista. Lehtola kertoi kuitenkin tarkistavansa aina laivalle mennessään "elämäntien" hytistä pelastusasemalle.

Lehtolan kuolemasta kertoi aiemmin Yle. 

Lue myös:

    Uusimmat