Konkaripolitiikko paljastaa erikoisen episodin Presidentinlinnan pihalta: Oli valvonut kaksi yötä – lopulta vielä lokki ulosti päähän
Pitkän linjan poliitikko Erkki Liikanen julkaisee tiistaina elämänkertansa. Liikanen avaa Olin joukon nuorin -kirjassaan vallanpitäjien karua arkea.
68-vuotias Liikanen paljastaa, kuinka tiukassa paikassa hän oli budjettineuvotteluissa vuonna 1988.
Hän kertoo valvoneensa kymmeniä tunteja neuvotteluiden tiimellyksessä.
– Budjettineuvottelut huipentuvat kahteen peräkkäiseen valvottuun yöhön. Kun luulen saavuttaneeni maalin, omat alkavat vastustaa. Jos SDP ei hyväksyisi budjettiehdotustani, jättäisin tehtäväni, Liikanen kirjoittaa.
Budjetti lyötiin silti kiinni Liikasen esityksen mukaisesti. Silloinen presidentti Mauno Koivisto oli kuullut tilanteesta, ja oli huolissaan.
Koivisto pyysi Liikasta vierailulle.
Täysosuma päähän
Liikasen vaikeudet eivät kuitenkaan olleet loppumassa. Kun Liikanen käveli Presidentinlinnan pihalla, lokki lensi hänen ylitseen ja "laski täysosuman päähän".
Liikanen yritti Presidentinlinnan vessassa pestä pois lokin ulostetta, mutta toimenpide ei ottanut onnistuakseen ilman sampoota.
Erkki Liikanen oli pitkäaikainen SDP:n kansanedustaja, valtiovarainministeri, suurlähettiläs ja ensimmäinen suomalainen Euroopan unionin komission jäsen.
Liikanen oli myös Suomen Pankin pääjohtaja vuosina 2004–2018. Tällä hetkellä Liikanen on Suomen sinfoniaorkesterit ry:n hallituksen puheenjohtaja.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää