Erikoisia käänteitä SM-liigassa: Lukko-vahdilta kamala virhe – Kärppä-luutija osui 118 pelin tauon jälkeen
Jääkiekon SM-liigassa torstain kierroksella ohjelmassa on kaksi ottelua.
Oulussa Kärpät isännöi KooKoota, joka käy kovaa taistoa pudotuspeleihin pääsystä.
LISÄÄ PELISTÄ: Hurja alku: Kärppien maajoukkuemiehet osuivat 19 sekunnissa – karusti sössinyt MM-kultaleijona kuittasi virheensä
KooKoon iltapuhde vaikeutui entisestään toisessa erässä, kun Kärppien johto kasvoi.
Asialla oli Tommi Kivistö, joka vastasi isäntien 3–1-osumasta. Maaliin liittyi melkoinen tausta, sillä Kivistö osui ensimmäistä kertaa 118 ottelun tauon jälkeen.
Kivistön edellinen maali oli viime kauden ensimmäisestä runkosarjaottelusta, kun hän heilutti verkkoja kamppailussa Pelicansia vastaan.
Nyt kuparinen meni rikki, kun Kivistö osui Maxim Korpimäen aloitusvoiton jälkeen.
Raumalla Lukon ja Sportin ottelu oli kahden erän jälkeen lukemissa 2–2. Lukko ehti jo edelle, mutta Sport kiri rinnalle.
Eikä siinä vielä kaikki.
Vieraat siirtyivät toisessa erässä johtoon kotijoukkueen maalivahdin Daniel Lebedeffin avustuksella.
Lebedeff käsitteli kiekkoa todella huolimattomasti ja Sportin Miro Nalli pääsi väliin. Eikä Nallilta vaadittu kummempia toimenpiteitä – hän oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Lebedeff suorastaan siirsi kiekon Nallille, joka kiitti ja kumarsi.
Kiekko nuottaan ja Sport 3–2-johtoon.
Video kyseisestä maalista näkyy jutun yläreunasta.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:53
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:48
Sensaatio mureni karulla tavalla Leijonien lohkossa – Tre Kronor -vahdin imuroinnille iso reaktio
-
22:45
Georgiassa mielenosoittajia varoitetaan pidätyksellä, jos parlamenttirakennus blokataan
-
22:35
Pysäyttämätön Bayer Leverkusen! Maaginen putki venyi jo 50 ottelun mittaiseksi
-
22:15
Itärajan esteaidan rakentamisessa lähtee iso pyörä pyörimään
-
22:00
Kysely: Eutanasian laillistamiselle vahva tuki suomalaisilta
-
21:50
Huomasitko tämän? Yksi Viron euroviisuedustajista näyttää erehdyttävästi Ali Jahangiriltä
-
21:31
Kremlin nokkimisjärjestys uusiksi – Putin esittää Shoigulle potkuja puolustusministerin tehtävistä
-
21:30
Emma Kimiläinen ajoi hienoon voittoon – suomalaistähti sai osumaa iloisten juhlien keskellä
-
21:20
Viisuvoittaja Nemo salakuljetti muunsukupuolisten lipun areenalle: "Ehkä Euroviisut tarvitsevat pientä korjaamista"
-
21:17
Uudehko traktori roihahti liekkeihin kesken ajon Joensuussa – tuhoutui täysin
-
21:07
Poliisin Sotkamossa etsimä mies löytynyt
-
20:55
Hetkinen? Julkaisematon kulissivideo paljastaa Leijonien vastustajan leiristä rivon ilmestyksen
-
20:47
Zelenskyi: Harkovan seudun raja-alueella kiivaita taisteluita
-
20:43
Kuopiolaisperheen takapihalla nähtiin unohtumaton hetki – "En olisi uskonut"
-
20:31
Martina Aitolehden australialaiskihlattu on tuonut perhedynamiikkaan positiivisia asioita
-
20:06
SM-liigapelurit sikailivat MM-jäällä – Connor Bedard tehoili pörssikärkeen
-
19:52
Sebastien Ogier ylisti Markku Alénia – ennätyksensä menettänyt suomalaislegenda mykistyi sanoista: "Huima mies"
-
19:42
Omakotitalo paloi Espoossa – sisältä löytynyt ruumis
-
Lataa lisää