Charlottesvillessä poistettu kaksi etelävaltioiden kenraaleja esittänyttä patsasta – Katselijat hurrasivat, kun Lee nostettiin lavalle

Katselijat hurrasivat kun Charlottesvillessä poistettiin patsaita 1:09
Video: Katselijat hurrasivat kun Charlottesvillessä poistettiin patsaita

Yhdysvalloissa Charlottesvillen kaupunki on poistanut tänään etelävaltioiden eli Amerikan konfederaation armeijaa sisällissodassa komentaneen kenraalin Robert E. Leen patsaan. Lähtöpassin sai myös toisen etelävaltioiden kenraalin, Thomas "Stonewall" Jacksonin, patsas.

Paikalla olleet katselijat hurrasivat, kun Leen ratsastajapatsas nostettiin kuorma-auton lavalle ja vietiin varastoon, kertoo BBC.

Yhdysvalloissa on satoja konfederaation muistomerkkejä, jotka joidenkin mielestä ovat merkkejä Yhdysvaltain historiasta ja etelän kulttuurista. Toisille ne kuitenkin muistuttavat orjuudesta ja rotusorrosta.

Jännitteet Leen patsaan kohtalosta johtivat elokuussa 2017 väkivaltaan. Tuolloin valkoisen ylivallan kannattajat osoittivat mieltä patsaan poistosuunnitelmia vastaan. Paikalle oli kerääntynyt ihmisiä myös vastamielenosoitukseen.

Lopulta valkoisen ylivallan kannattaja törmäsi autollaan vastamielenosoittajiin. Teon seurauksena yksi ihminen kuoli.

Lue myös:

    Uusimmat