Bussiturma Saksassa: Useita kuollut
Saksassa ainakin viisi ihmistä on kuollut bussionnettomuudessa lähellä Leipzigia maan itäosassa, kertoo poliisi. Loukkaantuneita on toistakymmentä.
Bussi oli matkalla Berliinistä Sveitsin Zürichiin, kun se tuntemattomasta syystä ajautui pois moottoritieltä ja kaatui kyljelleen. Bussissa oli 53 matkustajaa ja 2 kuljettajaa.
Liikenne A9-moottoritiellä on katkaistu molempiin suuntiin onnettomuuspaikan raivaamista varten, kertovat viranomaiset. Onnettomuuspaikalla on useita ambulansseja ja helikoptereita.
Bussin omistaa saksalainen Flixbus-yhtiö.
– Onnettomuuden tarkat yksityiskohdat eivät ole vielä tiedossa. Toimimme totta kai läheisessä yhteistyössä paikallisviranomaisten ja pelastuspalvelun kanssa. Teemme kaiken voitavamme, jotta turman syy saadaan selvitettyä nopeasti ja täysin, yhtiö vakuutti lausunnossaan.
Uusimmat
-
17:53
Ranskassa käynnissä suuri ajojahti – asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa
-
17:51
Vahvempien alkoholijuomien tulo kauppoihin jämähtämässä valiokuntaan: "Kaikki asiantuntijat vastustivat esitystä"
-
17:39
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
17:35
Nato-maa paljasti, milloin Zelenskyi saa "käänteentekevät" F-16-hävittäjät
-
17:30
Nina Backmanin tapa keittää kahvia jakaa mielipiteet
-
17:26
Purra: Perussuomalaiset jää EU-parlamentissa nykyiseen ryhmään, vaikka Orbanin puolue liittyisi siihen
-
17:25
MM-Tshekistä ikävä uutinen – autoilija ajoi ex-hyökkääjän päälle
-
17:23
Tänään on vuoden ensimmäinen hellepäivä! Täällä se mitattiin ensin
-
17:20
Rap-artisti Mercedes ja aviomies Janne Raninen: vauva tulossa!
-
17:15
Venäjä teki ohjusiskun korkeaan asuinrakennukseen Harkovassa
-
17:02
Alppitähdelle dopingtuomio – avautuu nyt rikkeensä taustoista
-
17:01
Kolmen hengen kuolonkolarin aiheuttaneen tuomio lieveni miehen omien vammojen takia – katso animaatio turmasta
-
16:48
Topias Muukkonen kirjoitti yhdeksän laudaturia – kertoo stressistään ja Pisa-keskustelusta
-
16:38
Suomeen kautta aikojen kovin linturyntäys – lähes 400 000 hanhea kerralla Porvooseen
-
16:36
Tuomioistuin vapautti ohjaaja Roman Polanskin kunnianloukkaussyytteestä
-
16:30
Pikkulapsi pelastettiin kuumasta autosta lukkojen takaa Tuusulassa – pelastuslaitokselta upea lohdutusteko
-
16:30
Syöpähoidot veivät kuningas Charlesilta makuaistin
-
16:25
Videota Jesse Puljujärvestä on katsottu yli 1,5 miljoonaa kertaa – oletko nähnyt hilpeän pätkän?
-
16:23
Suomeen salakuljetettuja pidettiin päiväkausia talossa, jossa ei ollut sähköä, juoksevaa vettä tai vessaa
-
15:59
Poliisi pyytää havaintoja omakotitalon tulipalosta Kouvolassa
-
Lataa lisää