Sveitsiläinen pankkiryhmä UBS aikoo irtisanoa 35 000 työntekijää maaliskuussa pelastamastaan Credit Suissesta, talousuutistoimisto Bloomberg kirjoitti tiistaina lähteisiinsä pohjaten.
Credit Suissella oli noin 45 000 työntekijää ennen kuin se melkein romahti pankin vakavaraisuuteen liittyneiden sijoittajien pelkojen vuoksi. Sveitsin hallitus järjesti tilanteen vuoksi mittavan pelastuspaketin ja UBS osti kilpailijansa.
Analyytikot olivat jo varoittaneet, että mittavat irtisanomiset ovat todennäköisiä, sillä kahden maailman tärkeimpiin kuuluvan pankin toiminnassa on osittaista päällekkäisyyttä.
UBS ei kommentoinut Bloombergin tietoja uutistoimisto AFP:lle.
Suunnitteilla kolme irtisanomisaaltoa
Yhteensä pankkijäteillä oli viime vuoden lopulla noin 120 000 työntekijää, joista 37 000 Sveitsissä.
Bloomberg pohjasi tietonsa yrityksiä lähellä oleviin lähteisiin. Uutistoimiston mukaan työntekijöille oli kerrottu kolmesta tälle vuodelle suunnitellusta irtisanomisaallosta. Näistä ensimmäinen olisi tiettävästi edessä heinäkuun lopulla, kun taas jälkimmäiset syys- ja lokakuussa.
UBS:n toimitusjohtaja Sergio Ermotti oli varoittanut aiemmin tässä kuussa, että tulevat kuukaudet ovat todennäköisesti epävakaita. Ermotti sanoi pankkien yhdistymisen vaativan vaikeiden päätösten aaltoja, erityisesti työntekijöihin liittyen.
Uusimmat
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
Lataa lisää