Baywatch-tähti Pamela Andersson haluaa pelastaa Wikileaksin Assangen – Australian pääministeri torppasi avunpyynnön
Australian pääministeri on kertonut australialaislehden mukaan Baywatch-sarjasta tutulle Pamela Andersonille, ettei Australia voi puuttua Wikileaksin perustajaan Julian Assangeen kohdistuviin oikeustoimiin.
Anderson oli pyytänyt pääministeri Scott Morrisonilta, että hänen ystävänsä, australialainen Assange haettaisiin kotiin. Näin Assange voisi pelastua luovutukselta Yhdysvaltoihin, jossa häntä syytetään vakoilusta.
Anderson myös varoitti Morrisonia psyykkisestä paineesta, jonka alla Assange on.
48-vuotias Assange on parhaillaan vangittuna Lontoossa, koska hän oli muun muassa välttänyt luovutuksen Ruotsiin pakenemalla Ecuadorin suurlähetystöön, jossa hän asui seitsemän vuoden ajan.
Australialaisen sanomalehden näkemässä kirjevastauksessa Morrison vastasi Andersonille, ettei Australialla ole valtaa oikeustoimiin liittyen.
– Oikea paikka, jossa herra Assange voisi esittää huolensa hänen toimiensa laillisuudesta tai hänen kohtelustaan, on oikeusprosessi, Morrison vastasi.
Morrisonin mukaan oikeustoimien on annettava saavuttaa päätepisteensä luonnollisesti. Assangen luovutuskuuleminen on määrä järjestää helmikuussa.
Kansanedustajat: Assangea ei tulisi luovuttaa Yhdysvaltoihin
Assangen terveydentila on ollut syksyn aikana useaan otteeseen otsikoissa.
Yli 60 lääkäriä ilmaisi maanantaina jättämässään avoimessa kirjeessä huolensa Assangen terveydentilasta. Britannian sisäministerille osoitetussa kirjeessä todetaan, että Assangen terveydentila on niin huono, että hän voi kuolla brittiläisessä vankilassa.
Lääkärit vaativat Assangen siirtämistä sairaalahoitoon sekä lääketieteellisen fyysisen ja psyykkisen arvion tekemistä
Pieni ryhmä australialaisia kansanedustajia on ollut sitä mieltä, ettei Assangea tulisi luovuttaa Yhdysvaltoihin. Heidän mukaansa hän ei ole tehnyt mitään rikoksia Yhdysvalloissa, eikä hän ole myöskään Yhdysvaltojen kansalainen.
Wikileaks julkaisi suuren joukon Yhdysvaltain salattuja ja arkaluonteisia diplomaattisia sekä sotilaallisia asiakirjoja. Asiakirjat muun muassa paljastivat yhdysvaltalaisten tekemiä ihmisoikeusrikoksia, mukaan lukien tietoja raportoimattomista irakilaisten siviilien tappamisista.
Asiakirjojen kerrotaan kuitenkin asettaneen niiden lähteet vaaraan ja heikentäneen Yhdysvaltojen demokraattisia liittoumia.
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää