Barack Obama listasi vuoden 2023 lempielokuvansa – montako olet nähnyt?
Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama kertoi sosiaalisessa mediassa lempielokuvansa vuodelta 2023.
Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama, 62, jakoi X-palvelussa suosikkielokuvansa tältä vuodelta. Julkaisun oheen hän kirjoitti viestin, jossa antaa tunnustusta Hollywoodin pysäyttäneille käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakoille.
– Aiemmin tänä vuonna käsikirjoittajat ja näyttelijät menivät lakkoon puolustaakseen parempia työoloja ja suojaa. Se johti tärkeisiin muutoksiin, jotka muuttavat alaa parempaan suuntaan, Obama kirjoitti.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Obama nosti katsomistaan elokuvista kolmen kärkeen seuraavat elokuvat: Rustin, Leave the World Behind ja American Symphony. Hän kirjoitti kuitenkin olevansa puolueellinen kyseisten elokuvien kohdalla, sillä ne on tuottanut Higher Ground -tuotantoyhtiö, jonka hän on perustanut vaimonsa Michelle Obaman kanssa.
Rustin-elokuvassa aktivisti Bayard Rustin kohtaa rasismia ja homofobiaa, kun hän auttaa muuttamaan kansalaisoikeuksien historian kulkua järjestämällä vuoden 1963 marssin Washingtonissa. Elokuvan on ohjannut George C. Wolfe ja käsikirjoittanut Julian Breece ja Dustin Lance Black.
Leave the World Behind on apokalyptinen trilleri, jossa perheen lomamatka ylelliseen vuokrakotiin saa pahaenteisen käänteen, kun verkkohyökkäys tuhoaa heidän laitteensa, ja kaksi vierasta ilmestyy heidän ovelleen. Elokuva perustuu Rumaan Alamin vuoden 2020 romaaniin ja sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Sam Esmail.
American Symphony on dokumenttielokuva, jonka on käsikirjoittanut, kuvannut ja editoinut Matthew Heineman. Se tutkii muusikko Jon Batisten yhtä vuotta hänen elämästään, hänen musiikkiuraansa ja hänen vaimonsa kamppailua leukemiaa vastaan.
Obama nosti suosikkielokuviensa joukkoon myös elokuvat Oppenheimer, Peto (Monster) ja The Holdovers.
Obama kertoi X:ssä aiemmin myös tämän vuoden suosikkikirjansa.
Lähde: Deadline
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää