Avatar 2 -elokuvan kuvauksista julkaistiin kuva – James Cameron ei halua tulevan elokuvasaagan väsähtävän Avengers-elokuvien tapaan
Titanic-ohjaajan James Cameronin suurmenestys Avatar laajenee elokuvasarjaksi.
Vuoden 2009 perinteistä näyttelemistä ja digitehosteita yhdistelevä tieteiselokuva Avatar tuotti maailmanlaajuisesti yli 2,5 miljardia dollaria. Ainoastaan alkuvuodesta ilmestynyt Avengers: Endgame on tuottanut enemmän rahaa lippukassoilla. Ei siis ole ihme, että James Cameronin elokuvalle tehdään jatkoa peräti neljän jatko-osan verran.
Ensimmäisen ja toisen jatko-osan kuvaukset ovat hyvässä vauhdissa ja teattereihin Avatar 2saapuu joulukuussa 2021.Avatar 3näkee päivänvalon vuotta myöhemmin.
Avatar 2 -elokuvan näyteltyt kohtaukset on saatu purkkiin. Saman aikaisesti käynnissä on myös kolmannen osan kuvaukset.
Jatko-osan ensi-ilta on lykkääntynyt Disneyn suuren ilmoituksen takia. Studio on kertonut tuottavansa kolme uutta Star Wars -elokuvaa. Disney, Avatarien oikeuksien haltija, ei aio riskeerata tulevien Avatar-seikkailujen taloudellista menestystä julkaisemalla ne Star Warsien kanssa samoihin aikoihin.
James Cameron ei halua Avatar-elokuvasarjan väsähtävän samalla lailla kuin Avengers-elokuvasarja.
– Pidän kyllä Avengers-elokuvista, mutta on olemassa muitakin tarinoita kerrottavaksi asti kuin tarinoita perheettömistä miehistä tekemässä hengenvaarallisia asioita kahden tunnin ajan tuhoten siinä samalla kaupunkeja, Cameron avautui IndieWire-verkkosivustolle.
Ensimmäisestä elokuvasta tutut Sam Worthington, Sigourney Weaver ja Zoe Saldana palaavat rooleihinsa. Uusina kasvoina nähdään Hollywood-tähdet Vin Diesel ja Kate Winslet.
Lähteet: Entertainment Weekly, IndieWire
Uusimmat
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
Lataa lisää