Artisti Kasmiria piinaa ikävä vaiva, joka vaikuttaa ammatin harjoittamiseen
Kasmir kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa ääniongelmistaan.
Artisti Kasmir viettää tänä vuonna Vadelmavene-jättihittinsä 10-vuotisjuhlavuotta. Hän vieraili vappuaattona Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa kertomassa muun muassa uudesta musiikistaan, urastaan sekä perhe-elämästään.
Kasmir puhui haastattelussa myös ääniongelmistaan. Elämäni biisi -ohjelmassa jo useammalla kaudella mukana ollut artisti huomasi ohjelman viime kaudella, että hänellä alkoi olla hankaluuksia äänensä kanssa: hän menetti siitä kontrollin.
Sama ongelma näkyi myös silloin, kun Kasmir alkoi äänittää tulevaa levyään.
Artisti hakeutui oireidensa saattelemana foniatrin pakeille. Foniatri hoitaa muun muassa äänen, puheen ja kielen häiriöitä.
– Hän tähysti äänihuuleni, ja vasemmasta äänihuulestani löytyi polyyppi. Se ei luojan kiitos ollut niin iso, että se olisi tarvinnut leikata, hän kertoi.
Kasmir kävi koko viime kesän puheterapiassa. Terapia auttoi äänen kontrolloimiseen, mutta ongelmat eivät ole täysin kadonneet.
– Luulen, että tässä on osittain myös se, kun nukun lattialla lapseni sängyn vieressä suurin piirtein joka yö. Luulen, että kroppani on aika muroilla tällä hetkellä. Minun tarvitsisi mennä varmaan jonkun pastakoneen läpi, niin avautuisi paikat, hän nauroi.
– Mutta toiveikkaana uutta kohti, hän lisäsi.
Millaisen neuvon Kasmir haluaisi nyt antaa 10 vuotta nuoremmalle itselleen? Miten hän on pärjännyt kovan esiintymisjännityksensä kanssa? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
14:04
Miten Trumpin ja Bidenin Israel-politiikka heilauttaa äänestäjiä? Suora Ex on Next -vaaliväittely
-
14:00
Mies kuoli ampumisessa uimarannalla Jyväskylässä – väijyttäjien tapposyytteet nurin
-
13:59
24 turvaistuinta testattiin – kahta niistä Autoliitto ei suosittele käytettäväksi
-
13:53
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: Itävalta myllyttää, britit sinnittelevät
-
13:47
Jari-Matti Latvalalla suuri suunnitelma – paljasti myös tulevat rallinsa
-
13:26
Turussa kadonnut 7-vuotias löytynyt
-
13:20
Näissä hulppeissa maisemissa Maajussille morsian -kautta kuvataan
-
13:17
Yksi kuollut Lontoosta lähteneellä lennolla turbulenssin vuoksi – useita loukkaantuneita
-
12:57
Henry Manni kelasi MM-pronssia!
-
12:45
Jukka Jalonen tyrmäsi Suomessa usein esitetyn väitteen: "Se ei todellakaan ihan oikeasti ratkaise mitään"
-
12:41
Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
-
12:31
Vornasta hiillostettiin baari-illan tapahtumista – näin kertoi käytöksestään
-
12:29
Suomalaispakki ei jatka Jussi Tapolan alaisuudessa – uusi seura löytyi nopeasti
-
12:14
Kortiton kuski kaahasi hävytöntä vauhtia Helsingissä – "Moottoripyöräpoliisilla oli täysi työ tavoittaa"
-
12:08
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
12:06
Vampyyripäiväkirjat-tähti joutui onnettomuuteen: "Edessä on pitkä toipuminen"
-
11:57
Näin Vornanen kertoi ampumavälikohtauksesta: "En häpeä"
-
11:35
Hallitus antoi esityksen käännytyslaista – näin se muuttaisi itärajan tilannetta
-
11:28
Olli Jokinen ja Petteri Sihvonen täysin eri mieltä Leijonien avainkysymyksestä – "Se on ihan varma"
-
11:26
Skandaalinkäryinen tilanne Italian ympäriajossa: Ajajat uhkaavat boikotilla
-
Lataa lisää