Suomalaiset hevisellistit palaavat tositoimiin helmikuun 22. päivä Sloveniassa kolmen kuukauden tauon jälkeen.
Maailmalla mainetta ja kunniaa niittävä suomalaisbändi pääsee takaisin sorvin ääreen ensi viikon alusta. Apocalyptica joutui perumaan loput Yhdysvaltain-kiertueensa keikat marraskuussa sen jälkeen, kun yhtyeen jäsen Perttu Kivilaakso sairastui.
Apocalyptica tiedotti kiertueen peruuntumisesta faneilleen ja pahoitteli tapahtunutta.
– Haluamme teidän tietävän, että joudumme valitettavasti perumaan lopun Yhdysvaltain-kiertueen ja siirtämään keikat maaliskuun alkuun Pertun terveydentilan vuoksi. Olemme keskustelleet monien lääkäreiden kanssa ennen kuin teimme tämän päätöksen, tiedotteessa kerrottiin.
Kolmen kuukauden huilitauon jälkeen Apocalyptica on valmis keikkalavoille täydessä tikissä. Sairauslomasta johtunut keikkatauko teki hyvää Pertulle, joka on saanut itsensä takaisin kuntoon.
– Hirveän hyvässä kunnossahan tuo nyt näyttää olevan, Kivilaakson kihlattu Anne-Mari Berg kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille rakkaansa kunnosta.
Apocalyptica tekee tulevan kevään aikana niin Euroopan- kuin Pohjois-Amerikan -kiertueet. Yhteensä keikkoja on huhtikuuhun mennessä lähes 40 kappaletta.
(MTV3)
Uusimmat
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
Lataa lisää