Ampumahiihdon kärkiurheilijoihin pitkään lukeutunut saksalainen Benedikt Doll päättää uransa tähän kauteen, kertoo kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU.
Doll, 33, voitti normaalimatkan MM-pronssia viime viikolla päättyneissä MM-kisoissa Tshekin Nove Mestossa. Kaikkiaan hän saavutti urallaan kaksi olympiapronssia ja kuusi MM-mitalia, niistä kirkkaimpana MM-kulta Hochfilzenin sprintistä 2017. Maailmancupissa Doll on voittanut kuusi henkilökohtaista kisaa, niistä kaksi tällä kaudella.
– Kun huomasit, että on yhä rankempaa valmistautua todella sataprosenttisesti jokikiseen kisaan, silloin sanoin itselleni, että nyt riittää. Haluan myös viettää enemmän aikaa perheeni kanssa, ampumahiihdossa olet enemmän tai vähemmän puolet vuodesta tien päällä. Haluan lisäksi tehdä jotain ihan uutta nyt, kohdata uusia haasteita, Doll totesi.
Uusimmat
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
Lataa lisää