Alexander Stubb asuu nunnaluostarissa: "Vähän ihmeellistä poikamieselämää"
Alexander Stubb asuu töidensä takia Italiassa erillään muusta perheestään.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb kertoo Ehdokkaat vs. google -ohjelmassa, minkälainen arki hänellä on ollut Italiassa. Kolme vuotta sitten hänet nimitettiin Firenzessä sijaitsevan EU-yliopiston yksikönjohtajaksi ja professoriksi.
– Elämä on ollut siellä aika hyvää, joskin myönnän, että vähän yksinäistä.
Stubb asuu Italiassa ilman perhettään, sillä hänen Suzanne-vaimonsa ja Oliver-poikansa asuvat Suomessa ja Emilie-tytär Lontoossa.
– Se on ollut vähän ihmeellisetä poikamieselämää.
– Kun viikonloput pyörit yksin, niin täytyy myöntää, että on ollut aika usein lycrat päällä. Pyörän satulassa on vedetty ympäri Firenzen kukkuloita.
Stubb kertoo, että hänen asuntonsa on 1300-luvulla rakennetussa nunnaluostarissa.
Yllä olevalla videolla Stubb kertoo tarkemmin kodistaan.
Mikä on Alexander Stubbin sotilasarvo? Entä paljonko hän tienaa? Katso koko jakso MTV Katsomosta.
Ehdokkaat vs. google -sarjassa presidenttiehdokkaat kertovat vastaukset nettikansaa kiinnostaviin kysymyksiin. Iriz Silanderin juontaman sarjan vieraina nähdään Alexander Stubb, Olli Rehn, Li Andersson, Hjallis Harkimo, Jussi Halla-aho, Jutta Urpilainen,Mika Aaltola, Sari Essayah ja Pekka Haavisto.
Kaikki jaksot katsottavissa nyt MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
Lataa lisää