Ajokeli on tänään suuressa osassa Suomea huono tai erittäin huono, kertoo Ilmatieteen laitos.
Erittäin huonoksi ajokeli äityy Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Koillismaalla. Näillä alueilla ajokeli muuttuu erittäin huonoksi aamuyhdeksästä alkaen jäätävän vesisateen ja lumisateen vuoksi. Myös muualla maassa sateet heikentävät ajokeliä.
Ainoastaan eteläisessä Suomessa ja osassa Lappia ajokeli on hyvä.
Sunnuntaiaamuna suuressa osassa maata on pakkasta, ja Lapissa pakkasasteet paukkuvat jopa parissakymmenessä. Aamukahdeksan aikoihin esimerkiksi Enontekiön Kilpisjärvellä mitattiin vielä 23,5 pakkasastetta. Etelässäkin ollaan muutamia asteita pakkasella. Päivän aikana sää kuitenkin lauhtuu, Ilmatieteen laitos kertoo.
Maan keskivaiheille kymmenisen senttiä lunta
Sunnuntaista on tulossa sadepäivä suuressa osassa maata. Sateiden olomuoto vaihtelee lumesta veteen.
– Maan keskiosan kohdalla menee lumiraja niin, että maan eteläosassa sade tulee vetenä ja siitä pohjoiseen lumena, päivystävä meteorologi Eetu Rimo kertoi STT:lle lauantaina.
Määrällisesti kovimmat lumisateet saapuvat maan keskivaiheille. Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuun seudulle voi tupruttaa jopa 10–15 senttiä päivän mittaan.
Etelään on luvassa vettä todennäköisesti useiden millimetrien verran.
– Länsirannikolla voi tulla yli kymmenenkin millimetriä ihan vetenä, Rimo sanoi.
Uusimmat
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää