Aikuisviihdetähti Stormy Daniels todisti Trumpin oikeudenkäynnissä

Pornonäyttelijä kertoi harrastaneensa seksiä Trumpin kanssa, vaikka koki tilanteen epämiellyttäväksi.

Yhdysvalloissa pornonäyttelijä Stormy Daniels on todistanut oikeudenkäynnissä liittyen Yhdysvaltain entiseen presidenttiin Donald Trumpiin.

Hänen puheenvuoronsa liittyi väitettyyn seksisuhteeseen Trumpin kanssa vuonna 2006, josta nykyinen niin kutsuttu hyssyttelyrahaoikeudenkäynti juontuu.

Syyttäjä väittää Trumpin vääristelleen liikeasiakirjoja, jotka koskivat syyttäjän mukaan vuoden 2016 presidentinvaalien alla maksettuja 130 000 dollarin niin sanottuja hyssyttelyrahoja Stormy Danielsille.

Trump ja Daniels, oikealta nimeltään Stephanie Clifford, olivat yhtä aikaa vuoden 2006 heinäkuussa Nevadan osavaltiossa Tahoejärvellä järjestetyssä golfturnauksessa. Tahoejärveltä on kuvakin, jossa tuolloin 60-vuotias Trump ja 27-vuotias Daniels poseeraavat yhdessä kameralle.

Tuolloin Trump oli jo naimissa Melania-vaimonsa kanssa. Trump on kiistänyt sekä harrastaneensa seksiä Danielsin kanssa että maksaneensa tämän hiljaiseksi presidentinvaalien takia.
 

Näyttelijä pitäytyi kertomassaan

Oikeudenkäynnissä Daniels kertoi Tahoejärvellä harrastaneensa seksiä Trumpin kanssa sen jälkeen, kun Trump oli kutsunut hänet illalliselle kanssaan. Kutsun oli Danielsin mukaan välittänyt hänelle Trumpin turvahenkilö.

Daniels on aiemminkin avannut Tahoejärven tapahtumia omasta näkökulmastaan muun muassa Stormy-dokumenttielokuvassa ja vuonna 2018 julkaistussa kirjassaan.

Daniels sanoi oikeudessa, ettei hän alun perin halunnut mennä illalliselle, mutta suostui keskusteltuaan asiasta mediahenkilönsä kanssa.

Trump oli Danielsin mukaan ottanut hänet vastaan sviitissään satiinisessa tai silkkisessä pyjamassa, jota näyttelijä sanoi pitäneensä huvittavana. Daniels sanoi vitsailleensa, oliko Trump varastanut ne Playboy-lehden perustaneelta Hugh Hefneriltä.

Myöhemmin he Danielsin mukaan keskustelivat aikuisviihdealasta.

– Hän oli hyvin kiinnostunut kaikesta siitä bisneksestä, Daniels sanoi.

Danielsin mukaan Trump ehdotti näyttelijälle, että tämä esiintyisi hänen silloisessa, hyvin suositussa televisio-ohjelmassaan. Daniels sanoi tavanneensa Trumpin vielä joitain kertoja, kunnes hänelle kävi selväksi, ettei työtä tv-ohjelmassa ollut tarjolla.

"Tunsin häpeää"

Daniels kertoi tapahtumien tuona iltana johtaneen suojaamattomaan seksiin ja kuvaili kokeneensa tilanteen epämiellyttäväksi, vaikkakaan ei fyysisesti uhkaavaksi.

– Tunsin häpeää siitä etten lopettanut sitä, ja etten sanonut ei. Kerroin asiasta hyvin harvalle ihmiselle, Daniels sanoi.

Kun Trumpista tuli presidenttiehdokas vuonna 2016, Daniels sanoi mediahenkilönsä Gina Rodriguezin ehdottaneen tarinansa kertomista julkisesti.

Lokakuussa 2016 näyttelijä kertoi kuitenkin suostuneensa sopimukseen Trumpin kanssa, jonka mukaan hän ei kertoisi tapahtuneesta ja saisi 130 000 dollaria.

Sopimuksen laati Trumpin asianajaja Michael Cohen, josta on sittemmin tullut Trumpin äänekäs arvostelija ja joka on jo tunnustanut hyssyttelyrahojen maksamisen.

Syyttäjien mukaan Trump halusi epätoivoisesti vaientaa Danielsin, ennen kuin Tahoejärven tapahtumat voisivat pilata hänen mahdollisuutensa voittaa tiukka presidenttikisa demokraattien ehdokasta Hillary Clintonia vastaan.

Nyt 77-vuotias Trump on republikaanien todennäköinen presidenttiehdokas ja kohdannee vaaleissa presidentti Joe Bidenin.

Stormy-dokumentti MTV Katsomossa keskiviikkona 8. toukokuuta. Dokumentti nähdään myös Avalla sunnuntaina 12.5. klo 23.00 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat