13-vuotias tyttö kidnapattiin Texasissa – pelastui neuvokkuutensa ansiosta
Kidnapattu teinityttö onnistui herättämään ihmisten huomion heiluttamalla "auta minua" -kylttiä ikkunan läpi pysäköidyn auton sisältä.
9. heinäkuuta Long Beachin kaupungissa Kaliforniassa ohikulkija huomasi nuoren tytön pitelevän kylttiä parkissa olevassa autossa. Kyltissä luki ”auttakaa minua”. Ohikulkija soitti välittömästi hätänumeroon.
Paikalla rientäneet poliisiyksiköt löysivät autosta ahdistuneen oloisen, hätääntyneen tytön.
Ase ja käsiraudat löytyivät autosta
Autossa oli myös kidnappaajan ase, jolla hän oli uhannut tyttöä kidnappauksen hetkellä. Aseen lisäksi autosta löytyi myös käsiraudat.
Tyttö oli Long Beachin poliisin tiedotteen mukaan siepattu aseella uhaten bussipysäkiltä kolme päivää aiemmin San Antoniossa, Texasissa.
Harmaalla Nissan Sientralla ajanut kidnappaaja oli MySanAntonio -uutissivuston mukaan sanonut tytölle, että jos tämä ei nouse hänen autonsa kyytiin, hän aikoo satuttaa tyttöä.
Kidnappaaja pidätettiin
Kolmen päivän ajan mies oli käyttänyt tyttöä seksuaalisesti hyväkseen useita kertoja. Kidnappauksen kolmantena päivänä miehen täytyi pestä pyykkiä, ja hän ajoi pesulan pihaan.
Hän jätti tytön lukittuun autoon, jossa tyttö onnistui kyhäämään paperille avunpyynnön, jota hän heilutteli ohikulkijoille. Pesulan omistajan mukaan mies oli näyttänyt pelottavalta, ja hänen huolensa oli herännyt miehen omituisen käytöksen johdosta.
Kidanappauksesta ja lapseen kohdistuvista seksuaalisista teoista on pidätetty 61-vuotias texasilainen mies.
Lähde: MySanAntonio, KameraOne,
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää